René Goscinny ja Albert Uderzo:
Asterix ja rahapata
Asterix Hispanniassa
Jos joulupakettiin haluaa jotain todella kestävää ja viihdearvoiltaan luultavasti ikuista, niin Asterix-albumit ovat oikea valinta. Kovakantisina painoksina toki. Kovat kuoret lisäävät arvokkuutta ja kestävyyttä, vaikka pehmeämpi kansiversio onkin kenties se kaikista klassisin käyttöliittymä. Keväällä kirjakauppoihin pelmahtivat kovakantiset laitokset albumeista Asterix olympialaisissa ja Asterix ja kadonnut kilpi. Tämän syksyn satoa ovat albumit 13 ja 14, eli Asterix ja rahapata ja Asterix Hispaniassa.
Asterix ja rahapata on tuttua ja toiminnallista Asterixia. Dekkarisävyjäkin saavassa tarinassa Asterix ja Obelix etsivät ensin mainitun vastuulle jätettyä ja sittemmin kadonnutta rahapataa. Tai ennemminkin ideana on ansaita sen sisältämä rahamäärä, joten sankarimme päätyvät enemmän ja vähemmän epätoivoisiin ansaitsemiskeinoihin hulvattomin seurauksin.
Runsaasti hupia tarjoavat viittaukset antiikin huvittelutapoihin ja urheilulajeihin. Yleissivistys kasvaa kuin vahingossa. Merirosvoja ei tälläkään kertaa unohdeta, mutta tällä kyseisillä herroilla on aivan uusi metku mielessä. Pataan tulee silti.
Asterix Hispaniassa kuuluu kansallisilla stereotypiolla leikittelevien Asterixien kärkipäähän. Roomalaiset kaappaavat lystikkään paljon Danny Trejolta näyttävän ibeeri-kyläpäällikön pojan ja pian tämä pieni sisupussi päätyy Asterixin ja Obelixin huostaan. Pojan palauttaminen kotiinsa ei ole aiva mutkaton prosessi… albumin lukijan riemuksi.
Merirosvojen lisäksi kapuloita rattaisiin tunkevat luonnollisesti roomalaiset. Kulttuurisia viittauksia vilisee ja keksiipä Asterix ohimennen myös härkätaistelun. Harvoja Asterixin vanhaksi menneitä vitsejä, sillä suhtautuminen härkätaisteluun urheilulajina on muuttunut sitten vuoden 1969. Ja hyvä niin.
Mutta yksi asia ei muutu, ja se on klassisimman kauden Asterixien huumorin tai taiteen toimivuus. Nerous ei vanhene koskaan. Tästä kaksi varmaa kunnaria kuusen alle siis. Asterixien lukeminen on aina yhtä juhlaa.
