Fabien Vehlmann & Yoann: Sniper Alleyn pikkolopoika
Pikon ja Fantasion seikkailujen kirjoittajilla ja piirtäjillä tuntuu olevan käynnissä oikein kunnon kilpailu lukijan viihdyttämisen suhteen, sillä sekä Vehlmannin ja Yoannin että Schwartzin ja Yannin muodostamat tiimit tuntuvat olevan liekeissä. Nyt joulumarkkinoiden kiirastuleen heitetään ensin mainittujen uunituore Sniper Alleyn pikkolopoika. Tarjolla on 48 sivua komediakultaa ja seikkailusäpinää. Kovat kannet viimeistelevät kovan paketin.
Vanha tuttu mafioso Don Cortizone kiristää Pikon ja Fantasion etsimään legendaarista Aleksandrian aarretta. Tästä käynnistyy henkeäsalpaava seikkailu ja pian Piko huomaa olevansa keskellä luotikuuroa sotatoimialueella. Seuraavaksi sankareilla on vastassaan hengenvaarallisia liittolaisia ja ansoja täynnä oleva labyrintti.
Puheliaan ja kimurantin Viperin kynsissä-albumin jälkeen Vehlmann ja Yoann palaavat suoraviivaisemman ryskeen pariin ja ainakin allekirjoittanut kiittää. Kovaksi keitetty ja ja paatunut sarjakuvatoimittaja myhäili kuin mielipuoli läpi albumin ja ääneen räkättämistäkin tapahtui. Albumin runsaalla kädellä annosteltu slapstick-komedia on maustetty ripauksella mustaa huumoria, joten muksuille riittää helposti hoksattavaa kaatuilua tilanteita, mutta huumorintajultaan haastavampia lukijoitakaan ei olla unohdettu. Populaarikulttuuriviittauksia piisaa, sillä useammankin seikkailuelokuvaklassikon ansalabyrintit ovat toimineet tämän albumin loppuhuipennuksen innoittajina.
Sivuhenkilöiden kaartista show’n uhkaa varastaa Poppy Bronco, jonka superpalkkasotilas temmeltää kuin härkä posliinikaupassa, mutta sulavasti. Ylimääräinen nerousbonus käsikirjoittajan suuntaan herran aikaisempiin seikkailuihin viittaavien albumien nimistä. Niitähän ei siis olemassa, mutta peijakas, että ne olisi mukava lukea! Bronco tunkeutuu NASAan! Leguaanit leipääntyvät Lausannessa!
Älkääkä unohtako keväällä ilmestynyttä Schwartzin ja Yannin Piko & Fantasio -seikkailua Leopardinainen. Kolmen A:n luottoluokitettua sarjakuvaviihdettä sekin. Kepeän kipakkaa eurooppalaista laatutyötä, joka ei pukinkontissa palele.
Sniper Alleyn pikkolopoika nyt kirjakaupoissa!