“…aina riittää uusia saarekkeita löydettäviksi, uusia teitä kuljettaviksi ja rakennettaviksi ja miksei myös uusia vallankumouksia synnytettäviksi”.
– Moebius
Yksi sarjakuvan suurimpia neroja, Moebius, poistui keskuudestamme alkuvuodesta 2012. Pitkän uransa aikana hän loi lukemattomia sarjoja ja hahmoja, jotka tekivät lähtemättömän vaikutuksen sarjakuvan historiaan.
Blueberryn ja Incalin ohella yksi Moebiuksen tunnetuimpia sarjoja oli maaginen Arzak, ja kyseisestä hahmosta kertova uusi suurikokoinen albumi jäi mestarin viimeiseksi työksi. Nyt kyseinen tarina julkaistaan suomeksi suurikokoisena, kovakantisena albumina.
Moebiuksen luoma erikoislaatuinen sankari seikkailee mielikuvituksen tuolla puolen. Maanmittari Arzak ratsastaa uskollisella lentoliskollaan tuhansien erämäiden maailmassa, mutta samaan aikaa avaruudessa taistellaan ja juonitellaan.
Upea, värikylläinen albumi perustuu Moebiuksen aikanaan laatimaan elokuvaideaan, ja huikean seikkailun lisäksi kirja esittelee luonnoksia, maalauksia sekä tekijän selvityksen sarjan taustoista.
Arzak – maanmittari on myynnissä kaikissa hyvin varustetuissa kirja- ja sarjakuvakaupoissa.
“Moebiuksen työ ei ole vain upeaa – se on samaan aikaan vapaata, pakotonta.”
– Jano