Conan kovissa kansissa!

19.09.2012 Tri Tuomio

Kukapa voisi unohtaa Conania, tuota Kimmerian urheaa barbaarisoturia. Elokuvista, kirjoista ja peleistä tuttu muskelimies on iskostunut monen suomalaisenkin mieleen – mutta tiesitkö, että ensi kerran Conan seikkaili suomeksi nimenomaan sarjakuvissa, 70-luvulla?

Upeasta kannesta vastaa maalari Boris Vallejo.

Conanin parhaat tarinat klassisen “Savage Sword of Conan” -lehden ensi numeroista on nyt koottu upeaksi kovakantiseksi kirjaksi, joka kuuluu kaikkien barbaarin ystävien hyllyyn. Monet näistä seikkailuista ovat nykyään harvinaisia keräilyaarteita, ja osa julkaistaan suomeksi ensimmäistä kertaa. Iso osa kertomuksista on julkaistu alun perin 70-luvun lehdissä, joiden painolaatu oli varsin heikko, mutta nyt nämä mestariteokset pääsevät ansaitsemaansa asuun.  Kirjassa on viimeinkin täydellisenä yksi kaikkien aikojen kehutuimpia Conan-sarjoja, Barry Windsor-Smithin kuvittama “Punaiset naulat” (jonka alku julkaistiin aikanaan suomeksi tittelillä “Punaiset kynnet”). Lisäksi kirjassa on sarjan kenties kuuluisimman piirtäjän John Busceman laatima uusi versio ensimmäisestä Conan-sarjakuvasta. Muina tekijöinä loistavat Roy Thomas, Gil Kane, Jim Starlin, Neal Adams ja monet muut.

Esipuheen kokoelmaan on laatinut itsekin Conania kuvittanut Petri Hiltunen. Miekan ja magian mestariteos myynnissä kaikissa hyvin varustetuissa kirja- ja sarjakuvakaupoissa!

Alla muutama maistiainen kirjan taiteesta.

Gil Kanen ja Neal Adamsin tulkinta armottomasta kimmerialaisesta.
Jim Starlin kuvaa hienosti Conanin taistelutaitoja.

 

 

 

Avainsanat