RYHMÄ-X JA VUOSI 2012

18.04.2012 Tri Tuomio

Kaunista kevätpäivää, arvon lukijat!

Noin viikko sitten tilaajille ja lehtipisteisiin pamahti Ryhmä-X:n numero 4/2012, jonka esipuheen myötä viimeistään kaikille tuli selväksi, että lehden julkaisu jatkuu täysimääräisenä eli 12 numeron voimin myös tänä vuonna. Hurraa!

Tuossa vuodenvaihteessahan lukijoita tuli peloteltua mahdollisuudella, että Ryhmä-X:ää julkaistaisiin tänä vuonna vain neljä numeroa. Miksi juuri neljä, saatatte kysyä. No siksi, että näin olisimme saaneet ainakin Toinen tuleminen -tarinan vietyä kunnialla loppuun asti. Niin ikävää kuin lehtien lopettaminen aina onkin, niin vielä ikävämpää olisi, jos jokin tarinakaari jäisi siinä rytäkässä pahasti kesken.

Vanhemmat lukijat varmasti muistavat, kuinka Ryhmä-X tuli lehtenä tiensä päähän vuonna 1996. Tämän jälkeen julkaistiin muutaman vuoden ajan vain spesiaaleja, kunnes ensimmäisen X-Men-elokuvan vanavedessä (vuonna 2001) lehti nousi Feenixin lailla jälleen säännölliseksi julkaisuksi. Ilmestyipä tuolloin parin vuoden ajan myös Wolverinen ikioma soololehti, joka ei kuitenkaan valitettavasti ottanut tarpeeksi tuulta purjeisiinsa. Noihin aikoihin myös minä, nykyinen kääntäjä, palstamaakari ja toimittaja Koivumäki, satuin olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa eli pääsin ohjastamaan mutanttien kelkkaa, toki Rmäen kallisarvoisella avustuksella.

Ja nämä vuodet ovatkin tarjonneet melkoista kyytiä! Luonnollisesti olen pienestä pitäen lukenut ensin Semicin ja sitten Egmontin tarjoamia supersankarisarjakuvia. Olin onneni kukkuloilla, kun pääsin osaksi tätä hienoa koneistoa. Eikä ollut vain yksi tai kaksi kaveria, jotka silmät lautasen kokoisina kommentoivat, että “Vitsi, jätkä on Mail-Man!”

Mutta se menneisyydestä. Mitähän tänä vuonna mahtaa Ryhmä-X:n sivuilla tapahtua…?

Aluksi pääsemme näkemään, kuinka Ryhmä-X yrittää ottaa yhteyttä “Viiteen valoon” elikäs Toisen tulemisen aivan lopussa havaittuihin viiteen uuteen mutanttiin. “Mutanttimessias” Hope Summersin voimien aktivoituminen sai aikaan X-geenin aktivoitumisen viidessä eri puolilla maailmaa asuvassa nuoressa. Onko mutanttikunnalla siis toivoa välttää sukupuutto? Mahdollisesti.

Mutta vaikka uusia X-geenin kantajia ilmaantuu, eivät mutanttien tuhoa toivovat tahot jätä sankareitamme rauhaan. Ryhmä-X joutuukin taas kohtaamaan sekä salamyhkäisiä että suorempia hyökkäyksiä, kun vastassa on mikrobeja, kulkutauteja ja geenimanipulaatiota sekä eräistä vanhoista seikkailuista tuttuja tahoja, jotka asustavat vallan muualla kuin Maa-planeetalla…

Ainakin muutaman seuraavan numeron ajan Ryhmä-X:n materiaali on poimittu vain ja ainoastaan Uncanny X-Men -lehdestä. Kirjoituspuolesta vastaa Matt Fraction, kuvituksesta puolestaan muun muassa Whilce Portacio ja Greg Land, mutta mitä luultavimmin muitakin kynäniekkoja nähdään vielä kummallakin osa-alueella.

Parin seuraavan numeron kannet muuten ovat Terry ja Rachel Dodsonin taiteilemia, mikä on sinänsä hieman harhaanjohtavaa, että itse sarjakuvasivuilla heidän jälkeään ei näy. Halusin tämän mainita sen takia, että lukijapalaute on jakautunut aika tasan tarkkaan kahtia sen mukaan, että pidättekö te Dodsonien taiteesta vaiko ettekö.

Lopuksi mainittakoon vielä sellainen tärkeä seikka, että ensi vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta Ryhmä-X:n ensiesiintymisestä Suomessa! Aivan ensimmäiseksi RX nimittäin seikkaili Ihmeneloset-lehden kakkossarjana vuonna 1983 nimellä X-Miehet. Jo seuraavana vuonna ryhmä sai sitten oman lehden, joka ilmestyi aina vuoteen 1996 asti, kuten jo edellä tuli mainittua.

Tämän jälkeen menestys ja menekki on ollut vaihtelevaa, mutta olemme kuitenkin taas 11 vuotta saaneet nauttia säännöllisesti ilmestyvästä lehdestä. Toki lehden sivu- ja julkaisumäärät ovat tuona aikana vaihdelleet, mutta pääasia lienee, että mutanttisankarit ovat sitkeitä sissejä, jotka eivät suostu hiljaisesti katoamaan pimeyteen.

Toivon mukaan saamme nauttia vielä vuosikausia Ryhmä-X:n seikkailuista!

Koivumäki

Palautetta Ryhmä-X:stä voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen ryhmax (at) egmontkustannus.fi tai perinteisesti osoitteeseen Egmont Kustannus Oy Ab, PL 1269, 00101 Helsinki. (Tilausasioita koskevat viestit osoitteeseen tilaajapalvelu (at) egmont.fi, kiitos.)

Ja RX:n voi tilata altaolevasta linkistä!

http://www.egmontshop.fi/epages/egmont.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/egmont/Products/049L/SubProducts/049L-5001

Avainsanat