Sarjakuvakilpailu ja 163 tarinaa ystävyydestä

12.02.2010 Tri Tuomio

Sarjakuvakilpailu kokosi nuorilta 163 tarinaa tosi ystävyydestä

Luovan Tampereen ja Tampereen Kirjamessujen yläkoululaisille sekä ammattikoulu- ja lukioikäisille järjestettyyn sarjakuvakilpailuun osallistui yhteensä 163 työtä. Sarjakuvakilpailun aiheena oli ystävyys.

Voittajat palkittiin Tampereen Kirjamessuilla 12. helmikuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.

– Halusimme nuorten kertovan sarjakuvan keinoin miltä tosi ystävyys näyttää, kuulostaa tai tuntuu. Kilpailumateriaali toimitettiin kouluille vuoden alussa julisteen muodossa ja oppilaat valitsivat kahdesta sarjasta mieluisimman tai halutessaan molemmat, taustoittaa Luova Tampereen koordinaattori Liina Kangas.

Mahdollisuus tutustua kirjallisuuteen uudella tavalla

Kilpailussa oli kaksi sarjaa. Toisessa sarjassa oppilaita pyydettiin kirjoittamaan tarina täyttämällä tyhjät puhekuplat, joissa tunteita tulkitsivat Milla Paloniemen Kiroileva Siili ja Pertti Jarlan fingerporilaiset. Toisena vaihtoehtona oli toteuttaa kokonaan oma maksimissa A4 kokoinen sarjakuva. Kilpailun päättyessä helmikuun alussa, tosi ystävyydestä kertovia tarinoita oli toimitettu yhteensä 163.

– Halusimme tarjota nuorille mahdollisuuden tutustua kirjallisuuteen uudella tavalla ja tarjoamme heille ilmaisen sisäänpääsyn ja kuljetukset kirjamessuille. Voittajat palkitsemme perjantaina 12.2. ja parhaat työt ovat myös esillä messujen ajan, kertoo Tampereen Messujen markkinointipäällikkö Jouni Aalto.

Kilpailun voittajatyöt ja perustelut

Kilpailun palkitsemisessa korostettiin yhteisöllisyyttä. Sarjakuvakilpailun tekijöiden lisäksi koko tekijän luokka palkitaan. Palkinotjenjako tilaisuus pidetään perjantaina Kirjamessuilla. Voittajaluokilla on yhteensä 66 palkittavaa oppilasta. Palkintoja ovat antaneet Särkänniemi, Egmont Kustannus, Kustannusosakeyhtiö Sammakko, Arktinen Banaani, Otava ja Tampere-seura. Lisäksi voittajaluokat saavat vieraakseen keväällä Pertti Jarlan tai Milla Paloniemen, jotka tulevat kertomaan sarjakuvapiirtämisestä.

Kirjoita tarina –sarjan voitti Liekki Valaskivi Sampolan koulusta 8AB-luokalta ja Nea Niinivuo Etelä-Hervannan koulusta 8 B-luokalta.

Liekki Valaskiven tekemä Fingerporin tarina on oivaltava ja tarina on ehyt. Loppuratkaisu jalka puussa ja maksa laatikossa sai tuomariston nauramaan. Nea Niinivuon tekemä Kiroileva Siili –tarina pohtii jo Siilin kohtaloa sen jälkeen kun kiroilu loppuu. Tarinan siili on sympaattinen otus, joka on lopettanut julmetun kiroilunsa tavattuaan toisen siilin, mielitiettynsä. Sydämellinen tarina.

Toteuta oma sarjakuva –sarjan voitti Enna Eloranta Tammerkosken koulusta 7E-luokalta.

Enna Elorannan toteuttama sarjakuva on todella taitavasti tehty ja visuaalisesti upea. Sarjakuva on selkeä ja toimii hyvin ilman tekstiä. Tarinassa on hieno idea, joka antaa myös katsojalle mahdollisuuden miettiä kuka on ankan paras ystävä, ja kuka siellä sarjakuvassa olevan peilin takana oikein seisoo.

Sarjakuvakilpailun tuomaristo:

Jouni Aalto, Tampereen Messut Oy

Lasse Paananen, Luova Tampere

Pertti Jarla, sarjakuvapiirtäjä

Milla Paloniemi, sarjakuvapiirtäjä

Susa Mattila, opiskelija

Heidi Martikainen, Tampere-Seura ry

Kyösti Koskela, Tampere Kuplii ry

Avainsanat