Yookai tulisilla hiilillä

10.02.2010 Tri Tuomio

Yookai raahataan luolastaan aina silloin tällöin ulos tuulettumaan. Yleensä syynä on kirjallisempi tai otakumpi tapahtuma. Tällä kertaa Yookai koristaa julkista paikkaa Tampereen Kirjamessujen ansiosta. Tarkemmat koordinaatit sijoittuvat seuraaville parametreille: lauantai 13. helmikuuta, Tampereen Messukeskus, Kupla-sarjakuvalava, klo 13:00. Lauteilla sijainti asettunee herrojen Antti Valkama (Sangatsu Manga) ja Antti Grönlund (Punainen Jättiläinen) oikealle tai vasemmalle puolelle. Keskelle Yookai ei suostu!

Keskustelun aiheena on ”Mangan tulevaisuus Suomessa”, mutta Yookai olettaa joutuvansa grillatuksi aiheesta ”Miksi Egmontin manga on niin paljon kalliimpaa kuin Sangatsun tai Puniksen manga?” Luvassa on siis vauhtia, vaarallisia tilanteita ja roppakaupalla selittelyä. Ja ainakin yksi sarjajulkistus.

Yookai suosittelee hankkiutumaan paikalle ajoissa, sillä mangapaneelia edeltää puoli kahdelta starttaava Kristian Huitulan osuus. Kyseinen herra mestaroi upeaa Oni Kudaki -albumisarjaa, joten tarjolla lienee mahdollisuus signeerauksiin ja shoppailuun. Oni Kudaki kuuluu suomalaisen otakun kirjahyllyyn. Piste.

Avainsanat