Pukuloistoa ja armotonta fanitusta

20.10.2009 Tri Tuomio
Kisailijoita vuodelta 2008.
Kisailijoita vuodelta 2008.

Helsingin Kirjamessut tarjoavat proosatulvan lisäksi herkkuja myös sarjakuvan ja mangan ystäville. Yookaikin singahtaa Tampereelta Messukeskukseen kahtena päivänä ja aikoo yhdistää hupia ja hyötyä koko rahalla.

Perjantaina 23.10. otakun ohjelmavalinnat keskittyvät Louhi-saliin. FatalNinja lämmittelee yleisön klo 14:00 ja klo 15:30 Yookaikin hyppää lauteille sekalaisen mangaa työkseen kääntävän ja toimittavan seurakunnan kanssa. Miten manga kääntyy suomeksi? on paneelin teema, joten eiköhän ainakin se ehditä kertoa ennen kuin Paloniemen Milla valtaa lavan heti perään klo 16:00. Yookai ei siis välttämättä karkaa salista mihinkään oman ohjelmansa loputtua.

Lauantai on sitten otakujen SE päivä tämän vuoden messuilla: vuoden suurin ja tärkein cosplay-kilpailu starttaa yleisön osalta klo 11:45, jolloin kisasalin ovet avataan. World Cosplay Summitin Suomen karsinta oheisviihteineen on ohi klo 15:30 tienoilla. Cosplayn ja japanilaisen populaarikulttuurin ystävien todellakin kannattaa saapua paikalle, sillä tarjolla on kotimaisen alan kärjen lisäksi myös maailmanmestaritason cossausta!

Cosplay-huumasta voikin taas laskeutua mangan pariin, eli Louhi-salissa aprikoidaan mangan kääntämistä myös lauantaina klo 16:30. Yookai saapuu paikalle viimeistään puoli tuntia sen jälkeen, sillä silloin on esittelyssä Egmontin korkkariprojekteista kunnianhimoisin, eli Luutnantti Ilves. Sen myötä paikalla on parikin tämän maan parasta sarjakuvataiteilijaa, Tarmo Koivisto ja Hannu Lukkarinen. Otakuja kehottaisin tutustumaan ainakin Hannu Lukkarisen taiteeseen ja eritoten tämän Nicholas Grisefoth-sarjaan. Merirosvoseikkailuksi yltyvä keskiaikainen seikkailukertomus sekoittaa raakaa realismia ja muinaisuskosta inspiraationsa hakevaa fantasiaa tavalla, joka viihdyttää varmasti myös feodaaliajan japanilaisiin miekkamiehiin ihastuneita mangaharrastajia. Samalla kohutun brittitutkijan väitteet japanilaisen ja suomalaisen kansanluonteen samankaltaisuuksista saavat vaivihkaista tukea. Shintolla ja suomalaisella shamanismilla on paljon yhteistä. Lukkarinen tarjoilee siis taikuutta ja teräaseita. Mitä muuta voi viihteeltä vaatia? WSOY:n tiskiltä löytynee tuorein osa Kivinen laiva. Luutnantti Ilvestä ei myöskään sovi unohtaa. Jos henkilö on vähääkään sotahistoriasta ja/tai lentävistä härveleistä kiinnostunut, niin tällä passaa lahjoa.

Kirjamessujen tiketillä pääsee myös Viini, ruoka & hyvä elämä -tapahtumaan, joissa voi tutustua mm. japanilaiseen ruoka- ja juomakulttuuriin. Tarjolla on mm. sushikoulu ja japanilaista teetä. Musiikkimessut kuuluvat myös hintaan, mutta kunnon täkyjä ei meinaa ohjelmastaan löytyä. Kai sielläkin on pakko silti hetki käyskennellä…

Avainsanat