
Tampere Kuplii ry:n ja Luova Tampere -ohjelman perustama 5.000 euron arvoinen Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinto jaetaan nyt jo kolmannen kerran Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla maaliskuussa 2010.
Kilpailuun ilmoitettava sarjakuva-albumi voi olla joko omakustanne tai kustantajan julkaisema. Kisa on tarkoitettu ensisijaisesti suomen- ja ruotsinkielisille teoksille, mutta valintalautakunta voi poiketa normista. Suomessa julkaistaan vuosittain 70–80 sarjakuva-albumia.
Raati karsii kisaan ilmoitettujen teosten joukosta kymmenen voittajaehdokasta. Tänä vuonna raatiin kuuluvat sarjakuva-agentti Kirsi Kinnunen, JapanPop-lehden päätoimittaja Jari Lehtinen, sarjakuvien maahantuoja Timo Mononen sekä alan tapahtumia järjestävä Jaana Parviainen.
Vuonna 2009 näyttelijä Seela Sella valitsi Sarjakuva-Finlandian voittajaksi Risto Isomäen, Petri Tolppasen ja Jussi Kaakisen teoksen Sarasvatin hiekkaa.
Sarjakuva-Finlandia – aikataulu
• 20.10.2009 ilmoittautumisia otetaan vastaan.
• 7.1.2010 lähtien valintalautakunta alkaa arvioida vuoden 2009 teoksia.
• 12.2.2010 valintalautakunnan tulokset ja tunnustuspalkinnon lopullinen valitsija
julkistetaan Tampereen kirjamessuilla.
• 19.3.2010 Sarjakuva Finlandia –tunnustuspalkinto jaetaan Tampere Kuplii –
sarjakuvafestivaaleilla Tampere Kuplii Goes Academic –tieteellisen sarjakuvaseminaarin
yhteydessä.