Hollannissa Marvelia, vaan ei mangaa

25.09.2009 Tri Tuomio

Yookai kävi syysloman tapaisella Hollannissa, jossa täkäläistä mangatoimittajaa pisti silmään yleinen mangattomuus. Hollannissa sarjakuvahyllyt ylipäätään ovat paljon Suomea suppeampia, mutta mangan näkyvyys todellakin oli olematonta. Parhaimmillaan kirjakaupasta löytyi muutama Egmontin valikoimasta tuttu Tokyopopin jenkkimanga. Ainakin mangaharrastajalle on siis  lottovoitto syntyä Hollannin sijasta Suomeen.

Samaa voisi melkein sanoa kaikesta muustakin sarjakuvasta. Maitokaupasta tai erikoistumattomasta kirjakaupasta sarjakuvaharrastaja ei juuri herkkuja löydä. Marvel oli parhaiten edustettuna kirjakaupoissa ja kioskien lehtihyllyillä. Bongasipa Yookai Haagissa Hämähäkkimiehenkin, josta todisteeksi kuva ohessa.

Hyvän ruuan ja juoman ystäville Hollantia uskaltaa suositella täysin rinnoin. Runsas maahanmuuttajaväestö takaa kaiken maailman keittiöiden kattavan edustuksen esikaupunkialueita myöten. Ja Delft on kaupunkina nätti kuin mikä. Sarjakuvien, elokuvien ja pelien oheistuotteisiin keskittyviä kauppoja löytyy Hollannista helposti, joten populaarikulttuuria harrastava keräilijäesteetikko menettää rahansa helpommin kuin Suomessa.

Hollantiin verrattuna Suomi ON sarjakuvamaa, vaikka alan harrastajat jaksavatkin täällä vaahdota huonosta näkyvyydestä ja matalasta arvostuksesta. Ja hyvä niin, sillä hollantilaisiksi emme halua…

Hämis Haagissa

Avainsanat