Hämis! Romita! Osborn! Venom!

05.07.2009 Tri Tuomio

Vuosi sitten Hämähäkkimiehessä julkaistu UPOUUSI PÄIVÄ, jossa seittisankarin maailma pistettiin uusiin kuosiin, herätti heti alusta alkaen suomalaisissa lukijoissa sanoisimmeko aika voimakkaita tunteita. Monet pitivät siitä, että tarinat alkoivat “puhtaalta pöydältä” sekä arvostivat uusia tekijöitä & näiden kehittelemiä uusia vihollisia. Yhtä monet kokivat, että se Hämähäkkimies, jonka elämää he olivat vuosikaudet seuranneet, olikin kadonnut tai ainakin muuttunut joksikin toiseksi.

Minusta uudet Hämis-tarinat ovat olleet jämeriä, vauhdikkaita ja hauskoja, ja olen nauttinut kaikkien uusien piirtäjien tulkinnoista täysin rinnoin. Mutta voi vitsi, silti kyllä pulssi kohosi, kun näin numerosta 7/09 alkavan “Uusia tapoja kuolla” -tarinan ensimmäiset sivut. Ne (samoin kuin koko 3 numeroa kattavan  tarinan) on piirtänyt John Romita JR, joka on vuosien saatossa kohonnut ihan vastaavan legendaariseksi Hämis-piirtäjäksi kuin isänsä 60-luvulla. Romitan kuvituksessa on kaikki kohdallaan: se on selkeää ja tarinankerronta on helposti seurattavaa – silti joka ikinen sivu uhkuu voimaa ja dynamiikkaa, jollaisesta suurin osa nykypiirtäjistä voi vain haaveilla. Kun tussaajana vielä sattuu olemaan Klaus Janson (joka muistetaan varmaan parhaiten Frank Millerin aisaparina mm. Yön ritarin sivuilta), on luvassa henkeäsalpaavan räväkkä sarjakuvakokemus.

Mutta paraskaan kuvitus ei olisi mitään ilman kunnon tarinaa. Ja Dan Slott on kyllä nakannut juttuunsa sellaiset ainekset, että heikompaa kirjoittajaa varmaan hirvittäisi: hän on onnistunut mahduttamaan yhteen kertomukseen Ukonnuolet, Venomin, Norman Osbornin sekä… no, spoilataan sen verran, että esitellään tarinan toisen osan (eli numeron 8/09) kansi. Mitäs tuosta sanotte? Olisiko nyt aika ottaa Hämähäkkimies kesälukemiseksi?

Romitan kansitaidetta elokuun numeroon
Romitan kansitaidetta elokuun numeroon

Avainsanat