Coraline teattereissa ensi viikolla

27.05.2009 Tri Tuomio

Harras odotus on pian ohi –Neil Gaimanin kirjaan perustuva elokuva Coraline saapuu Suomen teattereihin 5.6.! Elokuvan on mahdollista nähdä myös 3D-versiona, mikäli todella haluaa eläytyä Coralinen tarinaan.

Coraline on nuori ja rohkea löytöretkeilijän luonteella varustettu tyttö. Hän isänsä ja äitinsä sitä vastoin ovat hyvin kiireisiä, joten heiltä ei tunnu ikinä löytyvän aikaa kuuntelemiselle tai ylipäätään minkään kivan keksimiselle. Eräänä päivänä Coraline löytää oven, jonka läpi kuljettuaan hän huomaa joutuneensa aivan oman kotinsa näköiseen taloon, jossa asuu toinen äiti ja toinen isä. Coraline huomaa kaiken olevan paljon hauskempaa ja mielenkiintoisempaa kuin oikeassa kodissaan – toinen äiti ja toinen isä jopa kuuntelevat häntä ja pyrkivät tekemään kaikkensa, jotta Coraline viihtyisi. Mutta asialla on nurjakin puolensa… Jotta Coraline voisi jäädä toiseen maailmaan ikiajoiksi, hänen olisi neulottava napit silmiensä paikalle. Coraline saa pian tuta vanhan sanonnan oikeaksi; varo, mitä toivot.

Minulla oli onni päästä näkemään Coraline ennakkoon – ja voin vain todeta, että kokemus oli kaiken kaikkiaan mahtava. Visuaalisesti elokuva oli todella upeaa katsottavaa, eikä itse tarina jäänyt ulkokuoren hohdokkuuden jalkoihin. Vaikka elokuva on toteutettu vaha-animaationa, erinäiset asiat ja kohtaukset tuntuivat absoluuttisen friikeiltä. Perheen pienimmille en tätä siis suosittele!

Coralinen tarinaan voi perehtyä myös mahtavasti kuvitetun sarjakuvan kautta: EgmontShop

Coralinen viralliset kotisivut
Coraline Finnkinon sivuilla

Avainsanat